Toi­mit­ta­jal­ta: Vii­si­kymp­pi­nen kiittää

Lähes päi­väl­leen 50 vuot­ta sit­ten tapah­tui mer­kit­tä­viä asioi­ta. Kyl­mä sota oli meneil­lään, uusia ihmi­siä syn­tyi maa­il­maan, ja päi­vän­va­lon näki myös uusi leh­ti, Ran­ta­poh­ja, jos­ta kas­voi vuo­sien mit­taan yksi suu­rim­mis­ta pai­kal­lis­leh­dis­tä lajis­saan. Itse aloi­tin kan­sa­kou­lus­sa sama­na vuon­na ja ehdin kokea myös perus­kou­lun, jos­ta tuli eräs suo­ma­lai­sen tasa­ver­tai­sen sivis­tyk­sen tär­keim­mis­tä tekijöistä.Myös kun­tien elin­kei­noe­lä­mää halut­tiin kehit­tää. Piti saa­da yri­tyk­siä ja työ­paik­ko­ja tuo­rei­den kun­ta­vir­ko­jen lisäk­si. Oli alu­eel­lis­ta innos­tus­ta, jota val­tio­val­ta­kin saat­toi toi­mil­laan tukea. Pai­kal­lis­leh­dil­le oli hyvä tilaus ker­toa täs­tä kaikesta.Perustajat näki­vät leh­den tar­peen ja tart­tui­vat tar­mok­kaas­ti toi­meen. Se oli kun­nioi­tet­ta­va teko, ja uskon­pa että moni heis­tä seu­ra­si leh­den kehi­tys­tä tyy­ty­väi­se­nä. Ran­ta­poh­jas­ta kas­voi, ei vain mer­kit­tä­vä tie­do­tus­vä­li­ne, vaan myös yksi alu­een myön­tei­seen kehi­tyk­seen vai­kut­ta­vis­ta orga­ni­saa­tiois­ta. Ja sitä se on vie­lä­kin, toh­din sanoa.

Kesäl­lä 1969 ame­rik­ka­lai­set oli­vat käy­neet kuus­sa, mut­ta luu­len­pa että Ran­ta­poh­jan alu­een ihmi­sil­le oli enem­män mer­ki­tys­tä uudel­la omal­la jul­kai­sul­la kuin Neil Arm­stron­gin tas­sut­te­lul­la maan kier­to­lai­sen pin­nal­la. Saa­tiin­han nyt lukea oman alu­een tapah­tu­mis­ta. Eihän kuus­sa edes ollut elä­mää, kuten Hau­ki­pu­taal­la, Iis­sä, Pate­nie­mes­sä, Kii­min­gis­sä, Yli-Iis­sä tai Yli­kii­min­gis­sä. Kuu­lem­ma kuus­sa oli jotain kui­via meriä, mut­ta ei jär­viä, jokia ja met­siä kuten meil­lä. Kiviä riit­ti kai­kis­sa näis­sä paikoissa.

Pai­kal­lis­leh­dis­tön alku ja kehi­tys sijoit­tuu monin tavoin samoi­hin aikoi­hin kuin kun­nal­li­nen kehi­tys Suomessa.

Uuden ajat­te­lun myö­tä kun­nis­ta oli tulos­sa aluei­den kehi­tyk­sen ja hyvin­voin­nin moot­to­rei­ta. Miten­pä oli­si kun­nan­lää­kä­rin sijaan koko­nai­nen ter­veys­kes­kus ihan sii­nä lähel­lä, olkaa­pa hyvä.

Ran­ta­poh­jan ensim­mäi­sen pää­toi­mit­ta­jan Vie­no Väliah­teen täy­tyi olla roh­kea ihmi­nen. Hän saat­toi kesäl­lä vuon­na 1969 yhteen jou­kon alu­een vai­kut­ta­jia, joit­ten myö­tä­vai­ku­tuk­sel­la saa­tiin aikaan aivan uusi yri­tys ja leh­ti, Rantapohja.

Ran­ta­poh­ja on aina ollut poliit­ti­ses­ti sitou­tu­ma­ton leh­ti. Sen arvot kum­pua­vat leh­den toi­min­ta-alu­een ihmis­ten ajat­te­lus­ta. Leh­ti uuti­soi ja kom­men­toi alu­een­sa asiois­ta, mut­ta se myös toi­mii kir­joit­te­lul­laan alu­een­sa ihmis­ten hyvin­voin­nin puo­les­ta. Tämä on koros­tu­nut vii­me vuo­si­na alu­eel­lam­me koe­tun suu­ren kun­ta­lii­tok­sen aika­na. Voi olla, että eten­kin jot­kut Oulun päät­tä­jät ja vir­ka­mie­het koke­vat Ran­ta­poh­jan kir­joit­te­lul­laan ole­van mel­koi­nen riesa.

Anteek­si vain, mut­ta se on mei­dän teh­tä­väm­me ja sel­lai­nen kuu­luu suo­ma­lai­seen demo­kra­ti­aan ja sananvapauteen.

Täs­sä yhtey­des­sä on hyvä mai­ni­ta, että Ran­ta­poh­ja on isom­mis­ta leh­tiyh­tiöis­tä riip­pu­ma­ton leh­ti ja osa­keyh­tiö, jol­la on oma hallituksensa.

Sen on myön­tä­nyt isom­man­kin leh­tiyh­tiön joh­ta­ja, että tie­don­vä­li­tys­tä muut­ta­nut digi­ta­li­saa­tio on rie­po­tel­lut perin­teis­tä pai­net­tua medi­aa pahoin vii­meis­ten 10–15 vuo­den aika­na. Kun esi­mer­kik­si maa­kun­ta­leh­den lii­ke­toi­min­nan voit­to­pro­sent­ti saat­toi olla jopa 35, niin nyky­ään sel­lai­sis­ta luvuis­ta vain unek­su­taan. Kun digi­ryn­nis­tys alkoi, niin van­hat toi­mi­jat rea­goi­vat nau­ret­ta­val­la­kin taval­la. Sisäl­tö on se, mitä media myy, mut­ta säi­käh­dys uudes­ta medias­ta, digis­tä, vei äärimmäisyyksiin.

Mitäs luu­li­sit­te, kuin­ka voi pitem­män pääl­le yri­tys, joka hank­kii ensin kal­liit työ­ka­lut ja hyvät työn­te­ki­jät ja lopul­ta antaa tuot­teen­sa ilmai­sek­si. Kym­men­kun­ta vuot­ta sit­ten oli todel­li­suut­ta se, että perin­tei­nen maa­kun­ta­leh­ti saat­toi jakaa jok­seen­kin koko sisäl­tön­sä ilmai­sek­si ver­kos­sa pitääk­seen uuden median loi­tol­la. Sel­lai­nen ei voi toi­mia lii­ke­ta­lou­del­li­ses­ti pitem­män pääl­le, ja onnek­si median kulut­ta­jat­kin ovat tajun­neet tilan­teen; ilta­päi­vä­leh­den klik­kiot­sik­ko julk­kik­ses­ta ker­too kovin vähän maa­il­mas­ta ja oikeas­ta tie­dos­ta on syy­tä­kin mak­saa hiukan.

Ran­ta­poh­jal­la on nyky­ään hyvät ja moni­puo­li­set digi­taa­li­set pal­ve­lut, mut­ta yhä pai­net­tu leh­ti on suo­si­tuin tilaus­muo­to. Täs­sä välis­sä voi­kin kysyä luki­joil­ta, toi­mi­joil­ta ja vai­kut­ta­jil­ta, että olet­te­ko ehkä olleet yhtey­des­sä face­boo­kiin, twit­te­riin, googleen tai mui­hin digi­taa­li­siin toi­mi­joi­hin. Niin että oli­si­ko siel­tä toi­mit­ta­jaa tulos­sa huo­mioi­maan ja ker­to­maan teis­tä tai jär­jes­tä­mäs­tän­ne tapahtumasta?

Luu­len­pa, että ette saa edes puhe­li­nyh­teyt­tä noi­hin tahoi­hin. Ei siel­lä ole toi­mit­ta­jia ker­to­maan Hau­ki­pu­taan, Kel­lon, Iin, Kui­va­nie­men, Pate­nie­men, Kii­min­gin, Jää­lin, Yli-Iin tai Yli­kii­min­gin ihmi­sis­tä tai tapah­tu­mis­ta. Pus­ka­ra­diot ovat kun­nioi­tet­ta­vaa toi­min­taa, mut­ta kuka on vas­tuus­sa, jos kuvis­ta ja teks­teis­tä pää­dy­tään vaik­ka ihan kärä­jil­le. Mikä on lop­pu­jen lopuk­si tot­ta? Luo­tet­ta­va tie­do­tus­vä­li­ne, kuten Ran­ta­poh­ja, vas­taa aina sanoistaan.

Meis­tä jokai­ses­ta piti tul­la toi­mit­ta­jia digi­vyö­rys­sä, mut­ta mitä oikeas­ti saim­me: kis­sa­vi­deoi­ta ja louk­kaa­vaa tör­kyä ja vaa­lei­hin liit­ty­vää sala­vai­kut­ta­mis­ta, sil­mil­le hyp­pi­vää ilmoit­te­lua ja epäi­ly­jä sii­tä että mei­tä seurataan.

Tut­ki­muk­set ker­to­vat tois­tu­vas­ti, että ilmoi­tuk­set lue­taan mie­lui­ten pape­ri­leh­des­tä. Ran­ta­poh­jan verk­ko­si­vu­jen ohjel­mis­to­kin on sää­det­ty niin, että luki­ja voi rau­has­sa tutus­tua yri­tys­ten viesteihin.

Eten­kin pape­ri­sen leh­den tuot­ta­mi­nen on moni­ta­hoi­nen pro­ses­si, johon kuu­luu sisäl­lön teke­mi­sen ja tie­to­työn lisäk­si mai­non­taa ja mark­ki­noin­tia, teol­lis­ta tuot­ta­mis­ta (pai­na­mi­nen) ja logis­tiik­kaa (jake­lu).

Ran­ta­poh­ja ei ilmaan­tui­si pos­ti­laa­tik­koo­si ilman tämän ket­jun ansio­kas­ta toi­min­taa. Leh­den sisäl­tö­kään ei syn­ny pel­käs­tään vaki­tuis­ten toi­mit­ta­jien kynäs­tä. Ran­ta­poh­jal­la on ollut onni saa­da avus­ta­ja­kaar­tiin­sa hyviä ja ahke­ria ihmisiä.

Tänään ilmes­ty­vä Ran­ta­poh­ja on leh­den 50-vuo­tis­juh­la­nu­me­ro ja sen liit­tee­nä jul­kai­sem­me näköis­pai­nok­sen ensim­mäi­ses­tä Ran­ta­poh­jas­ta. Se on kun­nia­no­soi­tus leh­den perus­ta­jil­le, mut­ta sen sivuil­ta voi löy­tää myös yhä yleis­pä­te­viä perus­tei­ta pai­kal­li­sen leh­den ja mik­sei koko median­kin ole­mas­sao­lol­le. “Pai­kal­lis­leh­ti tulee joka suh­tees­sa lähel­le luki­jaa”, tode­taan erääs­sä ensim­mäi­sen Ran­ta­poh­jan otsikossa.

Vii­me vii­kon­lop­pu­na pidet­tiin Ran­ta­poh­jan 50-vuo­tis­juh­lat Hau­ki­pu­taan Teat­te­ri­kuo­pal­la. Haluan­kin vie­lä kiit­tää kaik­kia pai­kal­le tul­lei­ta Ran­ta­poh­jan ystä­viä ja hei­tä­kin, jot­ka jou­tui­vat jää­mään juh­las­ta pois. Toi­von, että yhtei­nen mat­kam­me voi jat­kua vie­lä pit­kään. Kiitos.