Tunteellisia ja riemullisia jälleennäkemisen hetkiä koettiin vanhassa Kaukkon talon pihapiirissä Yli-Iissä, kun entisen Kollajan koulupiirin oppilaat eli “katinhäntäläiset” tapasivat. Monet näkivät toisiaan ensimmäisen kerran jopa 60 vuoteen.
Paikalla oli 80 osallistujaa, jotka olivat käyneet koulua alueella 1950-luvulta 1970-luvun alkuun saakka. Vanhin osallistuja oli 87-vuotias ja kaukaisin tuli Etelä-Ruotsista. Mukana oli myös muutamia nuorempia kyläläisiä.
Idea väen koollekutsumisesta syntyi nykyisin Haukiputaalla asuvan Sulo Räinän mielessä hänen osallistuessa Yli-Iin vanhimman asukkaan, 97-vuotiaaksi eläneen Eeva Pelkosen, hautajaisiin viime syksynä. Muistotilaisuudessa oli paljon kyläläisiä, jotka muistelivat entisaikoja ja harmittelivat sitä, että nykyisin tapaa enää harvoin ketään.
– Niinpä soitin Leevi Pelkoselle ja alettiin järjestää tapaamista. Olin yhteydessä Kaukkon talon tyttäreen Anna-Mari Soroseen, joka innostui asiasta ja tapaamisen ajankohdaksi lyötiin lukkoon 20.7., kertoo Sulo Räinä.
Kaukkon talo on tyhjillään oleva, 1700-luvulta peräisin oleva alueen vanhimpiin lukeutuva rakennus. Matti Kaukko, Sylvi Kaukko ja Anna-Mari Soronen esittelivät tapaamisessa myös taloa ja sen historiaa. Sylvi Kaukko lausui tervetuliaisiksi Toivo Hyyryläisen kirjoittaman Kollaja-aiheisen laulun.
Mitkä katinhäntäläiset?
Katinhäntäläiset-nimitys kuulostaa hauskalta, mutta mistä se on peräisin?
Sulo Räinä kertoo, että yksi tarina nimen alkuperästä juontaa juurensa alueella asuneiden naapurusten välille tulleeseen riitaan kissasta. Näin hänelle on kerrottu.
Aikoinaan Kollaja ja siihen kuuluva Kälkäjä kuuluivat Pudasjärveen, mutta sittemmin alueesta tuli osa Yli-Iitä. Koulua käytiin Sulo Räinän kodin yhteydessä olevassa Toukolassa, tila oli vuokrattu koulukäyttöön. Uusi Kollajan koulu rakennettiin vuonna 1958.
Kylä joutui valtavan muutoksen kouriin 1950-luvun lopulla, kun alettiin rakentaa Haapakosken voimalaitosta. Joki on aina ollut alueen ihmisille elintärkeä ja merkityksellinen. Kylällä oli paljon asukkaita, kauppoja, posti ja ja linja-autovuorot Ouluun.
Sulo Räinä oli voimalaitosrakentamisen alkaessa pikkupoika. Hän muistaa kuinka jännittävää oli, kun kaivinkoneet tulivat ja alettiin tehdä räjäytyksiä. Hän muistaa, kuinka Rapier-merkkisen kaivinkoneen kauhassa saattoi nousta lohta.
Yli-Iistä Ouluun Räinä muutti töihin vuonna 1972. Elämäntyönsä hän on tehnyt veturinkuljettajana.
Joen rakentaminen jakoi kyläläiset
Voimalaitoksen rakentaminen ja joen valjastaminen jakoi kyläläiset kahtia. Parikymmentä perhettä joutui jättämään kotinsa ja muuttamaan muualle. Voimalaitos toi vilskettä, työtä ja toimeentuloa, mutta toisessa vaakakupissa painoi kotien, luonnontilaisen joen, kalakantojen ja myöhemmin turvetuotannon myötä menneet hillasuot. Nyt tiedetään, että muutokset ovat sellaisia, että niitä ei saada palautettua edes rahalla.
– Monille kodista luopuminen oli niin kova paikka, että jotkut eivät ole myöhemmin voineet edes käydä entisellä kotikylällään, tietää Sulo Räinä.
Kylän elämästä riitti katinhäntäläisten tapaamisessa paljon muistoja ja tarinoita iltaan asti. Vanhoja valokuvia oli myös mukava katsella. Tapahtuma järjestettiin nyyttikestiperiaatteella ja tarjottavaa riitti yllin kyllin.
Sulo Räinä on positiivisesti yllättynyt ja kiitollinen, että tieto tapaamisesta levisi Facebookiin perustetun “Entiset Katinhäntäläiset” ‑ryhmän ja puskaradion kautta ja niin moni pääsi paikalle.