Toi­mit­ta­jal­ta: Kane­liäs­siä ja vegekakkua

Näi­nä päi­vi­nä monis­sa kodeis­sa suun­ni­tel­laan jo kuu­mei­ses­ti tar­joi­lu­ja yli­op­pi­las­juh­liin, val­mis­tu­jai­siin, äitien­päi­vään tai mui­hin kevään ja kesän juh­liin. Nykyi­sin ongel­ma­na ei ole, mitä oli­si saa­ta­vil­la, vaan mitä pöy­tään lait­taa, jot­ta jokai­sel­le löy­tyi­si sopivaa.

Täy­te­ka­kut näyt­tä­vät muut­ta­neen muo­to­aan, kun kat­se­lee uusia ohjei­ta. Ennen jos kak­ku oli­si ollut vähän kal­lel­laan, täyt­teet tur­suai­si­vat reu­noil­ta ja koris­teet oli­si hei­tel­ty puo­li­huo­li­mat­to­mas­ti pääl­le, oli­si kak­kua pidet­ty epä­on­nis­tu­nee­na. Nyt on mei­nin­ki rennompaa.

Pul­mia voi tul­la mie­tit­täes­sä eri­tyis­ruo­ka­va­lioi­ta. Lak­too­sit­to­mien ja glu­tee­nit­to­mien vaih­toeh­to­jen ohes­sa pitäi­si olla vegeä ja ilman eläin­pe­räi­siä ainek­sia teh­ty­jä tar­jot­ta­via. Toki nämä jutut sopi­vat kai­kil­le vie­rail­le. Ei lie­ne kau­ka­na aika, jol­loin ruu­is­sa pitää ilmoit­taa annok­sen aiheut­ta­ma hiilijalanjälki.

Sano­taan, että kyl­mä kah­vi kau­nis­taa. Niin mah­taa teh­dä myös jo muu­al­la suu­ren suo­sion saa­vut­ta­nut kyl­mä­uu­tet­tu kah­vi. Sitä val­mis­te­taan uut­ta­mal­la kah­via kyl­mäs­sä vedes­sä jää­kaa­pis­sa kah­dek­san tun­tia. Ei siis kii­rei­sen ihmi­sen hommaa.

Usein van­has­sa on vara parem­pi, mitä tulee juh­la­tar­joi­luun­kin. Monet luot­ta­vat­kin nii­hin ja tut­tui­hin tur­val­li­siin, muis­to­ja­kin sisäl­tä­viin lei­von­nai­siin, joi­den resep­tit ovat voi­neet siir­tyä suku­pol­vel­ta toiselle.

Ruo­ka ei ehkä ole tänä päi­vä­nä enää samal­la taval­la ”muis­tet­ta­vaa” kuten ennen, kun lau­an­tai-ilta­na sau­nan pääl­le syö­tiin kiu­as­mak­ka­raa, juo­tiin pik­ku­pul­los­ta limuk­kaa tai topat­tiin kah­viin nisua tai kane­liäs­siä. Näin arvel­laan vii­me vuon­na Suo­men 100-vuo­tis­juh­la­vuo­den kun­niak­si ilmes­ty­nees­sä Ruo­ka-Kale­va­las­sa. Sii­nä tode­taan myös, että tot­tu­mus­ten ja ruu­an­lait­to­ta­po­jen muut­tues­sa ei muis­to­jen ja jae­tun ajan mer­ki­tys kui­ten­kaan kos­kaan vähene.

auli.haapala(at)rantapohjafi