Muistatko vielä hetken, kun ymmärsit, että osaat lukea. Ja vähän kirjoittaakin. Oman muistini mukaan se tuntui melkein yhtä riemukkaalta kuin se, että polkupyörällä pysyi pystyssä ilman apurattaita. Nyt joku tietenkin muistuttaa oppineensa ajamaan ilman apurattaita isän polkupyörän tangon välistä ja lukemaan omia aikojaan raamatun avulla, mutta ilo uudesta taidosta oli varmasti sama.
Lukutaitoa oli ilman muuta esiteltävä vanhemmille, jotka parhaassa tapauksessa ruokkivat sitä hankkimalla lapselle sopivaa luettavaa. Ja ehkä uuden polkupyöränkin. Kirjoja pääsikin pian hakemaan itse polkaisemalla kirjastoon. Moni on kokenut kirjojen ahmintaiän 10–15-vuotiaana.
Digitalisaation edetessä ollaan joutumassa nuorten suhteen ristiriitaiseen tilanteeseen. Viihdettä saa yhä helpommin erilaisista palveluista pelien ja elokuvien ja sarjojen muodossa ja lukeminen vähenee. Sillä taas on vaikutusta kirjoitustaitoihin. Samaan aikaan digitalisaatio vaikuttaa niin, että itseään pitäisi pystyä ilmaisemaan yhä paremmin kirjallisesti, kun asioita hoidetaan verkossa.
Tulevaisuuden maailmassa pärjää se, joka hallitsee kirjallisen ilmaisun. Emojeilla ei asioitaan saa hoidettua. Pelien pelaamisella oppii pelaamaan pelejä, mutta pelien suunnittelu ei onnistu ilman kirjallisia taitoja.
Tutkimuksissa on havaittu, että lukemaan innostuneella nuorella voi olla moninkertainen sanavarasto verrattuna sellaiseen nuoreen, joka ei lue. Omalla ajallaan lukeva nuori voi hallita 70 000 sanaa, mutta nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000. Lukevalla on siis paljon paremmat eväät elämästä selviämiseen kuin lukemattomalla ikätoverillaan.
Möllärimestari Kalle Päätalo kertoo teoksissaan, kuinka etenkin hänen isänsä paheksui pojan lukemista joutavana touhuna.
Nyt tiedämme, että Kallen isä oli väärässä. Lapselle ja nuorelle paras joulupaketti on kova ja siinä on kirja, jonka tarina innostaa lukemaan.
Pekka Keväjärvi