Tavallisen taaplaajan on vaikea pysyä kärryllä, onko hallituksen esittämässä, alle kymmenen hengen yrityksissä irtisanomista helpottavassa lakiesityksessä kyse isosta vai pienestä asiasta. Etenkin, kun sanotaan, että mikään ei juuri muuttuisi. Jos ei, miksi muutetaan, tai miksi näin suuri härdelli?
Vastatoimina palkansaajapuolella alkoi lakkoaalto, joka nyt näkyy Julkisen ja hyvinvointialojen liiton alaisilla työpaikoilla siivous- ja ruokapalveluissa sekä urheilutiloissa. Esimerkiksi uimahallit ovat suljettuina, mitä monet syyslomalaiset ovat harmitelleet. Lakko voi vaikuttaa myös lasten ja vanhusten ruokapalveluihin. Yrittäjät puolestaan kehottavat jäsenistöään lopettamaan ay-maksujen perimisen vastatoimena poliittisille lakoille.
Nähtäväksi jää, laajenevatko lakot vai päästäänkö sopuun. Kuilu ajatusmaailmojen välillä tuntuu olevan ylitsepääsemätön ja sinne tuntuvat uponneen neuvottelu- ja sopimistaidot. Vai nostavatko myrskyä jo tulevat eduskuntavaalit?
On ymmärrettävää, että lakot närästävät, mutta lakko on vastatoimena vaikutusvaltainen keino vaikuttaa asioihin. Ei kai sillä mitään merkitystä olisi, jos lakkoiltaisiin vapaa-ajalla – sitäkin on esitetty.
Positiivista kuitenkin on, että työttömien määrä on vähentynyt ja uusia työpaikkoja on syntynyt. Eletään aallonharjalla, mutta taantuman peikosta varoitellaan, tietenkin. Ei saa tuudittautua mihinkään hyvään.
Kummallista on, että monilla aloilla ja yrityksillä on huutava työvoimapula eikä ammattitaitoisia tai sopivia työntekijöitä löydy. Myös tekemätöntä, yhteistä hyvää parantavaa työtä olisi ympärillämme yllin kyllin, mutta byrokratia estää usein työn ja tekijän kohtaamisen. Kannustinloukku on myös hyvinvointivaltion ongelma.
Yksi, kaikkia yhdistävä tekijä on kuitenkin varma. Se on muutos, joka koskee tasapuolisesti kaikkia. Se on jatkuvaa ja pysyvää.
Auli Haapala
auli.haapala(at)rantapohja.fi